Suomi - Yleistä
Suomi esittäytyy

Finland! Kaikenlaista tietoa Suomesta ja sen julkisista palveluista. Saatavilla myös englanniksi, tosin rajoitetumpana kuin suomalainen versionsa.

Finland for you! Kuinka ihana maa Suomi onkaan! Sisältää paljon tietoa ja linkkejä.

Monilla Suomen kaupungeilla ja kylillä on omat Internet-sivustonsa. Useimmat näistä sivustoista ovat hyvin korkeatasoisia ja niitä ylläpitää kaupungin tai kylän toimikunta. Jotkut niistä sisältävät loistavia ominaisuuksia, kun zoomattavia karttoja, joiden avulla pystyt paikantamaan jopa yksittäisen osoitteen. Seuraavat sivustot on järjestetty siten, että ne alkavat suurimmasta kaupungista siirtyen pienempiin kyliin.


Oikealla olevasta kartasta pääset paikan nimeä klikkaamalla tutustumaan kyseiseen kaupunkiin tai kylään.

Haukiputaan kotisivut, kaunis pikkukylä Pohjois-Suomessa.

Helsingin kotisivut.

Tampereen kotisivut.

Tampereen Yliopiston kotisivut.

Suomalaisia sanomalehtiä Lista suomalaisten sanomalehtien internetsivuista.

Helsingin Sanomat suomalaiset uutiset englanniksi

google.fi Internethaku suomeksi.



Opi Suomea...

Ymmärrä suomea Understand Finnish
Yksi internetin parhaista sivustoista, jos haluat oppia suomea. Sivut ovat kooltaan 84 MB ja sisältävät ääntä.

Suomen kielioppi sitä tarvitseville, melko hyvä sivusto, Tampereen Yliopiston ylläpitämä.

Kuka pelkää suomen kieltä...?!
Emme me ainakaan, emmehän!

Perus Suomi-Englanti –sanakirja löytyy täältä.



Suomalaisia Seuroja ja
Organisaatioita

Suomi-Irlanti -Seura, Suomi-Irlanti –Seura Suomessa.

Suomi-Seura - Finland-Society
Seura ulkosuomalaisille.

Suomi-Instituutti Lontoossa

Suomen Raitiovaunuseura Helsingin, Viipurin ja Turun raitiovaunujen historiasta ja nykyisestä tilanteesta. Suomeksi ja Englanniksi.



Virallista

Suomen Työministeriö työpaikkoja, koulutusta jne.

www.uvi.fi Tietoa Suomen kansalaisuutta koskevista asioista.

Tietoa EU-kansalaisten oikeuksista.

Internetsivut ulkosuomalaisille

Ulkosuomalaisparlamentin internetsivut.

Suomi Radio



Muita Mielenkiintoisia Internetsivuja

Tietoa talvisodasta Venäjää vastaan.

Pentik Ihastuttavia suomalaisia astioita.

Tilaa kirje Santa Joulupukilta!

Kesäleirejä ulkosuomalaisille lapsille ja aikuisille.

Tietoa saunasta suomalaisille niin rakas sauna esittäytyy kunnon suomalaiseen tyyliin!



Suomen vanhin pubi

Virtuaalimatka Suomen pohjoisimmissa osissa, Kevon luonnonpuistossa.

Internetistä löytyy monta hyvää sivustoa Suomen kartoista. Tässä muutamia.
Karttoja Oulun alueelta ja Pohjois-Suomesta, zoomattavia.
Karttoja Suomen kaupungeista ja kylistä.

Multimap.com Internetsivusto kartoista eri maailman kolkista.

Matkailu

Tietoa Suomen julkisesta liikenteesta.

www.subwaynavigator.com, Helsingin julkinen liikenne -metro, linja-auto, raitiovaunu.

VR Suomen Valtion Rautatiet,
englanniksi.

www.Silja.fi Silja Linen matkustajalautat.

www.VikingLine.fi Viking Linen matkustajalautat.

Finnair Suomalainen lentoyhtiö.

www.raileurope.com




Suomen Suurlähetystö

Suomen Suurlähetystö Dublinissa.